Kansanterveyslaki oli aikanaan hyvin edistyksellinen. Se korosti sairauksien ehkäisyä, avohoidon joustavia käytäntöjä ja moniammatillista osaamista. Lain toimeenpanoa johtivat lääkintöhallituksessa virkamiehet, joiden ammattikokemus oli peräisin erikoissairaanhoidosta. Niinpä terveyskeskusten vastaanottokäytäntö hahmotettiin poliklinikkamallin mukaisesti, vaikka laki olisi sallinut toiminnallisesti joustavan ja maantieteellisesti hajautetun tavan toteuttaa sairauksien ehkäisyä ja hoitoa.
Kansanterveyslain
sallima vaihtoehto olisi voinut olla aluevastuulla toimiva omatiimi, jossa
perhelääkäri ja terveydenhoitaja palvelisivat 300-400 kotitaloutta. He olisivat
huolehtineet sekä sairauksien ehkäisystä että hoidosta ”vauvasta vaariin”.
Kenties
kansanterveyslakia edeltänyt, pahasti aliresurssoitu kunnanlääkärijärjestelmä
kaipasi tilalleen jotakin modernimmaksi koettua, ja sellaiseksi tarjoutui
erikoissairaanhoidon avohoitokäytäntö. Poliklinikka kietoutui toimintojen
suunnittelussa keskitettyyn toimipaikkaan, ja niin terveyskeskus miellettiin
rakennukseksi toiminnallisen yksikön asemesta. Tällaista tulkintaa laki ei
edellyttänyt
Valitun mallin
seurauksena äitiys- ja lastenneuvola, kouluterveydenhuolto ja vanhainkotien
perusterveydenhuolto eriytyivät terveyskeskusten vastaanottokäytännöstä ja
johtivat keinotekoisiin rajoihin yleislääkärien ja terveydenhoitajien
keskinäisessä työnjaossa. Keskieurooppalaisen perhelääkärikäytännön sijaan
saimme neuvolalääkärit, koululääkärit ja poliklinikkalääkärit, jotka jakoivat viikoittaisen
työpanoksensa näiden erikoistuneiden yksiköiden kesken.
Uudistettu
sote-lakipaketti on tulossa eduskuntakäsittelyyn joulukuussa. Lain toimeenpanon
vaatima kehittämistyö on käynnistetty viime vuoden marraskuussa julkistetun ”Tulevaisuuden
sosiaali- ja terveyskeskus”-ohjelman avulla. Maakuntaliittojen ja
sairaanhoitopiirien toiminnallisiin kehittämishankkeisiin myönnettiin
kesäkuussa 70 miljoonan euron määräraha.
Toimeenpano
näyttää jälleen sisältävän vaihtoehtoja, joista heinäkuussa käynnistyi kiinnostava
keskustelu.
Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa 2.7. todettiin, että uudistus antaisi vihdoin
mahdollisuuden perhelääkärijärjestelmän toteuttamiseen: ”Yleislääkärin vastaanotto
on koko terveydenhuoltojärjestelmän ydin. Jos se toimii hyvin, potilaat tulevat
hoidetuiksi ja kustannusten kasvukin pysyy hallinnassa. Jatkuva hoitosuhde
edistää myös sairauksien ennaltaehkäisyä. Kun lääkäri tuntee potilaansa ja
mahdollisesti myös tämän perheenjäsenet, hoitosuhde paranee huomattavasti
varsinkin silloin, kun hoidetaan kroonisia sairauksia.”
Terveyden ja
hyvinvoinnin laitoksen ylilääkäri Jukka Kärkkäinen täsmensi pääkirjoituksen
näkökulmaa mielipidekirjoituksessaan (HS 10.7.): ”Terveydenhuollon ytimessä ovat
yleislääketieteen erikoislääkärit tai alalle erikoistuvat lääkärit työpareinaan
omahoitajat. Moniammatilliseen tiimiin kuuluvat myös sosiaalityöntekijä,
fysioterapeutti ja mielenterveyshoitaja. Lisäksi on huolehdittava suun
terveydenhuollosta. Vakiintunut hoitosuhde parantaa hoitotuloksia
erityisesti pitkäaikaissairailla ja moniongelmaisilla potilailla. Se myös luo
hyvät edellytykset sairauksien ennaltaehkäisyyn.”
Toimintamallin
tuloksellisuudesta on paljon kansainvälistä näyttöä. Myös KELA:n vuosina
1985-1993 toteuttaman omalääkärikokeilun tulokset olivat hyviä: ”Hoitoon pääsy
ja hoitosuhteen jatkuvuus paranivat, potilaat olivat tyytyväisempiä
palveluihinsa ja palvelujen käyttö lisääntyi varsinkin eniten hoitoa
tarvitsevilla. Välittömät hoitokustannukset olivat samaa tasoa kuin muissa
terveyskeskuksissa. Kokonaiskustannukset mukaan lukien lähetteet ja
sairaanhoitopäivät olivat selvästi alhaisemmat verrattuna tavallisiin
terveyskeskuksiin.”
8.8. julkaistussa Helsingin Sanomien
mielipidekirjoituksessa ”Tulevaisuuden
sosiaali- ja terveyskeskus” -ohjelman hankejohtajat Anu Niemi ja Anu Muuri
tarjoavat perhelääkärikonseptista radikaalisti eroavan tiimimallin. Sen
lähtökohtana on perusterveydenhuollon hahmottaminen palveluna: ”Tulevaisuuden
sosiaali- ja terveyskeskuksessa ihminen saa tarvitsemansa avun yhden
yhteydenoton kautta. Yhteydenotto käynnistää palveluketjun, joka kuljettaa
avuntarvitsijan oikeaa reittiä eteenpäin. Näin hoito tai palvelu käynnistyy
nopeasti – ennen kuin pienestä asiasta kasvaa iso ja vaikea. Palvelut voivat
olla henkilökohtaisia vastaanottoja sosiaali- ja terveyskeskuksessa, mutta
niitä toteutetaan myös digitaalisesti. Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus
onkin siis enemmän kuin fyysinen rakennus. Se on virtuaalinen palveluverkosto,
jossa ihminen saa tarvitsemansa avun joustavasti ja nopeasti kaikkialla
Suomessa.”
Mallin
terminologia on modernia palvelutuotannon yleissanastoa, joka on kehittynyt kuluttajapalvelujen
markkinoinnissa viime vuosituhannen lopulla. Sen ytimenä on ajatus tasalaatuisista
palveluprosesseista, jotka soveltuvat kaikkeen asiakaspalvelua sisältävään
toimintaan kohteesta riippumatta. Ajatus tiivistyy kirjoituksen lauseessa:
”Yhteydenotto käynnistää palveluketjun, joka kuljettaa avuntarvitsijan oikeaa
reittiä eteenpäin.” Kuluttajapalvelujen markkinoinnin logiikkaa noudattaen avuntarvitsijat
pyritään segmentoimaan palvelutarpeen mukaan.
”Palveluketju”
viittaa työnjaoltaan eriytyneisiin moduuleihin, joihin ihminen
yhteydenottonsa jälkeen sijoitetaan. Jatkuvuutta ylläpitävän yhteistoiminnan
sijaan tietojärjestelmä huolehtii ketjussa toisiaan seuraavien moduulien
koordinaatiosta. ”Oikea reitti” voidaan ideaalitapauksessa määritellä
algoritmina, jonka potilaan diagnoosi tai asiakkaan huoliluokitus käynnistää.
Tämä
palvelukonsepti on kunnianhimoinen. Yleislääkärin, terveydenhoitajan ja
sosiaalityöntekijän omatiimi, jota tarpeen mukaan täydennetään suuhygienistillä
ja psykologilla tai psykiatrisella sairaanhoitajalla, vaikuttaa sen rinnalla
kovin vaatimattomalta ja vanhanaikaiselta.
Sosiaalisen
hyvinvoinnin ja hyvien elämäntapojen ylläpitäminen, sairauksien ehkäisy ja
hoitaminen edellyttävät kuitenkin siihen osallisten toimijoiden, siis alueella
asuvan väestön ja heidän hyvinvoinnistaan huolehtivien ammattilaisten
pitkäjänteistä yhteistoimintaa. ”Virtuaalinen palveluverkosto” ei vastaa tähän
haasteeseen. Se ei tule korjaamaan perusterveydenhuollon nykyisiä ongelmia.