Sinna Autio mainitsee kommentissaan Francoise Dolton, joka "on todennut, että niin kauan kuin vauvalla ei ole käsitteellistä kieltä, hänen kehonsa on hänen kielensä. Näin ollen esimerkiksi 'nyrkki-suussa'-tyyppiset toiminnot ovat vauvan kieltä, merkkejä joihin aikuinen vastaa antamalla niille siten merkityksen."
Palautan tämän esimerkin taas Winnicott-luentaani. Hän aloittaa transitionaalisia objekteja ja ilmiöitä koskevan artikkelinsa korostamalla vauvan kehityskaarta "nyrkistä suussa teddykarhuun", kuten edellisessä blogissa kirjoitin. Mitä tässä kehityksessä tapahtuu? "Nyrkki suuhun" on toimintaa, joka tuottaa vauvalle itselleen havaintoja ja tuntemuksia. Tämä on Aution ensimmäisessä kommentissaan siteeraaman Timo Järvilehdon kanta. Ei tosiaan ole mitään tieteellistä perustaa, miksi psykologisen analyysin pitäisi alkaa aistimuksista tai hahmottaa jonkinlaisen refleksikaaren mallin mukaan. John Dewey kirjoitti tästä poleemisen artikkelin jo 1800-luvun lopulla, mutta psykologian valtavirta säilytti aristoteelisen perustansa ja unohti koko jutun.
Aikuiselle "nyrkki suuhun" on kuitenkin vauvan ilmaisu; juuri tuota Dolton kuvaamaa kieltä, joka aikuisen mielessä (toivottavasti) viittaa johonkin. Winnicottin kantava ajatus on, että vanhemmuus on sensitiivistä ja luotettavaa vastaamista vauvan ilmaisuun. Vanhemman kyky vastata toimillaan siihen mihin vauva eleillään viittaa on vauvan elossa säilymisen edellytys. Aikuiselle vauva on "toinen". Vauvalle aikuinen ei vielä ole sitä, eikä muukaan maailma. Winnicott sanoo, että imiessään rintaa vauva on rinta ja rinta on vauva. Yhteys on vielä välittymätön. Kun vastasyntynyt antaa katseen kulkea seinän ja katon rajaviivaa, hän ei ole subjekti joka tekee havaintoja maailman rakenteesta. Vauva on tuolloin välittömässä yhteydessä rajaviivaan, jos mukaillaan Winnicottin ajattelua. Emme pääse kurkistamaan vauvan fenomenaaliseen maailmaan, joten tämä väite on spekulatiivinen. Välittömän yhteyden postulaatti antaa meille kuitenkin mahdollisuuden esittää kysymys, milloin ja millä tavalla yhteys muuttuu välittyneeksi. Milloin vauva saa kiinni siitä, että asioilla ja tapahtumilla on viittaussuhteita? Kokeelliset vauvatutkimukset ovat valottaneet tätä monin tavoin. Ilmiöt kuitenkin hämärtyvät, kun ne sijoitetaan aivojen peilisoluteorian tai kognitiivisten representaatioteorioiden kontekstiin. 1980-luvun tutkimuksissa havaittiin, että vauvat oppivat ennakoimaan syöttämiseen liittyviä toimintaseuraantoja jo muutaman viikon kuluessa. Osa viittaussuhteista on siis sitä, että tapahtumilla on ajallisia kytkentöjä, ja vauva oppii tunnistamaan ne. Mutta milloin hoitava aikuinen eriytyy toiseksi? Winnicott antaa väljän aikataulun 2-5 kuukautta. Tutkiessaan siirtymää nyrkistä suussa teddykarhuun hän on tullut kuvanneeksi myös tätä toiseuden eriytymistä. Siitä enemmän jatkossa.
